Hankkeen kuvaus ja tavoitteet
Hankkeiden tavoitteena oli parantaa EU:n asetuksessa (ETY) N:o 259/93 ja Baselin yleissopimuksessa säädetyn jätteiden siirtoa koskevan sääntelyn täytäntöönpanoa Euroopassa parantamalla täytäntöönpanoviranomaisten välistä yhteistyötä.
Hankkeiden tavoitteena oli parantaa EU:n asetuksessa (ETY) N:o 259/93 ja Baselin yleissopimuksessa säädetyn jätteiden siirtoa koskevan sääntelyn täytäntöönpanoa Euroopassa.Hankkeissa määritettiin useita parannustasoja. Hankkeisiin osallistuvien satamien täytäntöönpanoviranomaisten verkosto muodostettiin ja sitä laajennettiin toisessa vaiheessa. Verkoston avulla vaihdetaan tietoja asetuksen rikkomisesta, tulkintaeroista ja täytäntöönpanotietämyksestä. Vielä tärkeämpää on, että verkostoa käytettiin varsinaisten yhteisten täytäntöönpanotoimien suunnitteluun. Vakiomuotoisia täytäntöönpanomenetelmiä kehitettiin ja käytettiin, yhteisiä painopisteitä vahvistettiin ja yhteisiä toimia toteutettiin. Näin ollen hanke edisti merkittävästi sekä (jäte)sisämarkkinoiden eheyttä että jätteiden siirtoa koskevan eurooppalaisen sääntelyn taustalla olevia ympäristötavoitteita. Lähitulevaisuudessa toteutetaan toinen hanke, jossa hyödynnetään ensimmäisessä hankkeessa saatuja kokemuksia ja lisätään osallistuvien satamien määrää.